Listan esimerkkitapaukset olivat käytännössä kattava läpileikkaus erilaisista Facebook-ryhmistä laidasta laitaan. Mukana oli yksityishenkilöinä kirjoittavia julkkiksia ja artisteja, erilaisia yhteisöjä ja yrityksiä sekä erilaisten aatteiden ja asioiden kannattajia. Esimerkkinä olleilla toimijoilla on varmasti muitakin viestintäkeinoja kuin Facebook, kuten vaikkapa omat kotisivut, lehtimainokset tai televisio.

Esimerkin toimijat käyttävät Facebookia (sekä muuta sosiaalista mediaa kuten Twitteriä!) monista eri syistä. Eräs näistä syistä on uuden ja nuoremman asiakaskunnan tavoittaminen. Esimerkiksi eduskunta saa varmasti helpommin asiansa perille nuorille Facebookin välityksellä verrattuna siihen, että kuinka moni nuori seuraa eduskunnan täysistuntoa. Facebookissa tapahtumista ja esimerkiksi tarjouksista informoiminen on nopeampaa, helpompaa sekä se tavoittaa kohdehenkilön nopemmin. Esimerkiksi teatteri voi ilmoittaa Facebookissa tai Twitterissä näytökseen olevan vielä lippuja myytävänä paria tuntia ennen näytöstä, jolloin tieto saavuttaa mahdolliset asiakkaat tarpeeksi nopeasti. Sosiaalinen media helpottaa tiedottamista huomattavasti ollen samalla todella halpa ja helppokäyttöinen.

Eräs toinen hyöty Facebookista on se, että seuraajien (ja uusien asiakkaiden) hankkiminen on suhteellisen helppoa. Erilaiset ”tykkää ja jaa”-kampanjat, sekä kavereiden kutsumiseen rohkaisevat kilpailut tuovat sivuille uusia tykkääjiä. Jokainen sivuston tykkääjä tai seuraaja välittää yrityksen sanomaa käytännössä kaikille kavereilleen, joita voi olla jopa useita satoja ja niin edelleen.

Sosiaalinen media voi myös tuoda yritykselle negatiivista julkisuutta. Mikäli yrityksen sivuja ei päivitetä tai niitä ei osata päivittää, menetetään niiden tuoma hyöty täysin. Epäselvät kuvat tilapäivitykset, kirjoitusvirheet ja muuten tökeröt ulosannit antavat yrityksestä huonon kuvan. Mikäli esimerkiksi Facebook-sivuja tai Twitteriä ei jakseta päivittää aktiivisesti tai siitä ei pidetä huolta, on syytä miettiä pärjäisikö yritys paremmin ilman niitä.

Itse olen pitänyt artistien itse ylläpitämistä Facebook-sivuista, joille he itse päivittävät tietoa omista tapahtumistaan. Sivusto toimii kätevästi yhtäaikaa blogina, tiedotussivuna, kuvagalleriana ja fanien keskustelu- ja kokoontumispaikkana, sekä keikkakalenterina. Tällaiset sivustot keräävät paljon aktiivisia tykkääjiä, koska heidän mielestään keskustelu artistin kanssa (vaikkakin vain netin välityksellä) on hyvin mielenkiintoista.